keskiviikko 12. joulukuuta 2012

KYLÄVOIMAA PROJEKTIRYHMÄ ESITTÄYTYY

Liekö meistä kukaan tavannut niin viisasta naista tai miestä, joka selviäisi aina yksin, tietäisi kaikesta kaiken ja tarpeettomastakin tarpeellisen? Juuri siitä syystä Kylävoimaakin on saanut tiistai-iltana ikioman asiantuntijaryhmän projektiin.

Ryhmä toimii projektinvetäjän tukena hankkeen toteuttamisessa; samalla jaetaan hyväksi todettuja käytäntöjä kylien välillä ja tiivistetään muutenkin kylien sekä ihmisten välistä yhteistoimintaa. 

Ryhmään saapui edustajia eri puolilta Keuruuta: Koillis-Keuruulta, Etelä-Keuruulta, lännestä Karimon kylästä, pohjoisesta Liesjärveltä, Haapamäeltä, Riihosta ja Valkealahdelta. Kaupungin Ketvelniemestä saimme nuorten edustajaksi 15-vuotiaan Valtterin. Muutama henkilö on vielä tulossa ryhmään vahvistukseksi, mutta heistä lisää myöhemmin...



Kuvassa: Takana tuulettaa Katri Paananen vieressään Mauri Koskela ja Seppo Harjula. Vasemmalta Liisa Vesterinen, Kaarina Koski ja Riitta Pellinen. Edessä Raija Koskela-Drischenko ja Valtteri Tastula.   

Meillä kaikilla on omat vahvuutemme, joko esillä tai piilossa. Siksi ensimmäisen kokoontumisen alussa kuka-minä-olen-ja-mistä esittelyn jälkeen jokainen ryhmäläinen kertoi omasta osaamisestaan tai vahvuusalueestaan. Nyt voi vain arvailla mikä vahvuusalue kuuluu kenellekin: videointitaito, kamerankäyttö, liikunta-alan osaaja, metsäosaaja, hyvä manipuloija, suurten kehysten suunnittelija, sujuva kirjoittaja, Googlen ilmaisohjelmien tuntija, talousosaaja, näprääjä, somistaja, luonnontuntija, metsäasiantuntija, visuaalinen väri-ihminen, kielipoliisi, kieltentaitaja ja  verkostojen luoja. Ajatelkaas mikä määrä osaamista - yhdessä ryhmässä!  Näitä kaikkia taitoja tarvitaan ja työskentelyn edistyessä voi olla varma, että esille nousee vielä paljon muutakin.

Illan aikana sovittiin, että kokoonnutaan kerran kuukaudessa eri kylissä. Näin tutustutaan samalla omaan kotikuntaan ja päästään käymään paikoissa, joissa ei ole ennen käyty. Vaikka "nurkilla" olisi asuttu koko ikä... Sellaista se on - itse kullakin! Tammikuun tapaamisessa projektiryhmä pureutuu parhaillaan käynnissä olevan Kyläkyselyn antiin, johon nyt joulukuun puolivälissä on tullut vastauksia jo lähes 200. Seuraavissa kokoontumisissa käydään läpi mm. opintomatkakohteita keväälle, kylien kotisivujen tulevaa sisältöä ja kyläsuunnitelmien tekemistä, kylien talkookohteita ynnä muuta. Kylätoiminnan aktivoinnin keinot, viestinnän kehittäminen ja toisten kylien hyvistä käytännöistä oppiminen kulkevat keskustelussa mukana jokaisessa kohtaamisessa.

Projektiryhmän ensimmäiseksi tehtäväksi jäi tapaamisen jälkeen selvittää kunkin kylän ensi vuoden tapahtumat, mitä on tulossa ja milloin. Tapahtumat kootaan yhteen ja tämän pohjalta voidaan suunnitella paremmin mahdollisia yhteisiä tapahtumia ja Kylävoimaa-hankkeen hyödyntämistä tapahtumien yhteydessä. Tästä on hyvä jatkaa tammikuussa!

Kylissä ja yhteistyössä on voimaa!

terveisin
Kirsi, projektinvetäjä 

www.keuruunkylat.fi