maanantai 3. marraskuuta 2014

KYLÄVOIMAA-HANKE ON PÄÄTTYNYT 31.10.2014

Keuruun kylien Kylävoimaa-hanke on päättynyt ja sen myötä myös tämän blogin päivitys. Raportteja kylätapahtumista, opintomatkoista ja yhteisistä oivalluksista löytyy yli 70 kappaletta, joten jos ottaa tuhdit eväät ja makuupussin viereen, saa varmasti ajan kulumaan rattoisasti :). Erityisesti suosittelen tutustumista keväällä 2014 toteutettuihin kyläkierroksiin ja opintomatkojen antiin. 

Hankkeen loppuraportin voi lukea kokonaisuudessaan klikkaamalla oikeassa reunassa olevaa linkkiä. Jos löydät jotain sopivaa omaan kylätoimintaan monistettavaksi, mielekkäitä ideoita ja ajatuksia - niin ole hyvä, kaikki sisältö on tuotettu "avoimella koodilla" kaikkien hyödynnettäväksi.

Käy myös keuruunkylat.fi-sivuilla, tutustu Keuruun kylien ja kyläparlamentin toimintaan.



Terveisin
Kirsi, projektinvetäjä
 

maanantai 27. lokakuuta 2014

KYLÄVOIMAA ELÄÄ KYLIEN ARJESSA HANKKEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN

Raportit, muistiot, pöytäkirjat ja lehtileikkeet, yhteisiä aikaansaannoksia ja muistoja Kylävoimaa-projektivuosilta 2012-2014 on huolellisesti pakattuna arkistomappeihin ja aloittamassa matkan Keuruun kaupungintalon alimpaan kerrokseen... 

Kaikki kylätoiminnan eteen tehty kehittämistyö ei mene papereiden mukana maan alle, vaan työstä on jäämässä pysyvä jälki myös maan päälle - siitä pitävät huolen aktiiviset Keuruun kyläläiset!

Viikko ennen Kylävoimaa-hankkeen päättymistä, torstaina 24.10.2014 järjestetyssä Keuruun kylien ja kaupungin yhteistilaisuudessa esiteltiin kyläparlamentin toimintaa sekä työvälinettä, kylien kehittämisohjelmaa. Kaksituntisen keskustelun aikana nostettiin esille kyläläisten näkökulmasta ajankohtaisia ja tärkeimpiä yhteistyötä vaativia asioita kuten toimivat tietoliikenneyhteydet, kylien turvallisuus, teiden kunto ja tonttien markkinointi. Iloksemme kaupunginjohtaja rohkaisi tilaisuudessa kyläparlamenttia tekemään esimerkiksi näissä edellä mainituissa yhteisissä asioissa esityksiä ja kannanottoja suoraan kaupungihallitukselle ja tarvittaessa myös muihin viranomaistahoihin päin. Kyläparlamentti sai siis hyvän vastaanoton ja tulee aivan varmasti evästyksen mukaisesti toimimaan, aktiivisesti ja kantaa ottavasti...
















Ensimmäisen yhteisen kannanoton kyläläiset olivatkin jo ehtineet tehdä 20.10.2014 koskien laajakaistayhteyksien saamista Keuruun haja-asutusalueille. Kyläparlamentin puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan allekirjoittamassa kannanotossa vaadittiin Keuruun kaupunkia ryhtymään viipymättä toimenpiteisiin laajakaistayhteyksien saamiseksi Keuruun kylille ja ilmaistiin yhteistyöhalua mm. tiedotustilaisuuksien järjestämisessä ja selvitystyössä. Keuruun Yrittäjät yhtyivät mielipiteeseen ja laativat samaan aikaan oman kannanottonsa. Kannanottojen painoarvosta kertoo se, että paperit saatuaan kaupunginhallitus päätti lähteä alustavasta esityksestä poiketen kuitenkin mukaan meneillään olevaan laajakaistaselvitystyöhön.

Kyläparlamentti on saanut jo aivan toimintansa alkumetreillä upeasti näkyvyyttä muun muassa maakuntalehden ja paikallislehden sivuilla. Toivottavasti moni aihepiiristä kiinnostunut lukija on myös hyötynyt juttujen sisällöstä ja aikoo ryhtyä tuumasta toimeen; kerää sopivan porukan kasaan, luo yhteistoiminnalle säännöt ja yhdessä sovitut tavoitteet. Siihen ei tarvita ulkopuolisten elinten siunausta tai lupaa, vaan omilla käytännön määrätietoisilla teoilla voi osoittaa olevansa uskottava kumppani. Näin on jo käynyt Keuruulla, kun on selkeästi osattu kertoa mitä itse aiotaan tehdä ja mitä toiselta osapuolelta odotetaan. 

Pienten kuntien ehdoton etu on se, että ollaan "ulottuvilla". Kyläläisillä on mahdollisuus tavata kaupunginjohtajaa ja viedä asioita yhdessä eteenpäin. Teeppä sama Helsingin seudulla! Onnistuiskohan? 

Kyläläisiä ja kaikkia kumppaneita mahtavasta kahdesta vuodesta kiittäen

Kirsi, projektinvetäjä 

P.S. Loppuraportti ilmestyy näille sivuille sekä keuruunkylat.fi-kotisivuille marraskuun alkuun mennessä.



















perjantai 3. lokakuuta 2014

KYLÄVOIMAA-PROJEKTI PÄÄTTYY 31.10.2014

Aika kuluu sukkelaan ja aamukampa käy harvaksi. Kaksi vuotta on kulunut siitä, kun suuntasin kaiken intoni ja osaamiseni Keuruun kylien kehittämistyöhön. Halusin projektinvetäjänä ravistella ja hämmentää ajatuksia ja saada paljon väkeä liikkeelle. Miten meidän kävi?

"Loistavan räväkkää työtä Kirsi! Olet pöllyyttänyt meitä niin kuin pitää."
"Kylävoimaa-hanke on ollut erinomainen, erilainen, on tavoittanut laajalti kyläläisiä."


Nämä kahden anonyymin kyläläisen palautteet lämmittävät mieltä, sillä lauseissa kiteytyy alkumetreillä itselleni asettamat tavoitteet. Olen onnistunut! Me onnistuimme yhdessä!

Mutta mitkä asiat ovat muuttuneet mielestäni selvästi parempaan suuntaan, mikä tulee näkymään, kuulumaan ja tuntumaan myös projektin päättymisen jälkeen? Olemmeko saaneet aikaiseksi jotain pysyvää?

On nähty entistä tarpeellisemmaksi käydä yhteistä keskustelua kylille yhteisistä asioista

Kesän korvalla 2014 perustettiin vuoden mittaisen tuumailun jälkeen Keuruun kylien oma kyläparlamentti. Saatiin sovittua pelisäännöt ja toiminnan periaatteet yksissä tuumin, puheenjohtaja ja varapuheenjohtajakin valittiin yksimielisesti, avoimesti keskustellen. "Ei sitten kokoonnuta liian usein, ettei tule kokousähky". Eipä vissiin... Kyläparlamentti on kokoontumassa jo kolmatta kertaa kesäkuun jälkeen. Keskustelun aiheeksi ovat heti alkuun nousseet seudun tietoliikenneyhteydet. Asiantuntijat on kutsuttu paikalle kertomaan, mitä parhaillaan on suunnitelmissa ja miten muualla on toimittu. Ja mitähän seuraavaksi? Ainakin turvallisuusasiat puhuttavat runsaasti. Vieläköhän tässä ennen joulua parlamentti kokoontuu? Sähköpostiviestit jo ainakin sinkoilevat ja puhelin soi. Keskinäinen, tiiviimpi ajatusten jakaminen ja viestintä toimii jo..


Kyläyhdistysten edustajat pääsevät esittelemään aikaansaannoksiaan ja suunnitelmiaan Keuruun kaupungin johdolle 

Kaupunginjohtajan kanssa sovitussa vapaamuotoisessa keskustelutilaisuudessa kerrataan Kylävoimaa-hankkeen saavutukset, tutustutaan kyläparlamentin toimintaan ja sen työvälineeseen, kylien kehittämisohjelmaan. Ohjelmahan ei ole irrallinen pamfletti siitä, miten päättäjien pitäisi tehdä päätöksiään kylien hyväksi, vaan yhteistyöesitys, jossa myös kylillä on selkeä rooli ja vastuu toimenpiteiden eteenpäin viemisessä. Konkreettisia ja maanläheisiä toimenpiteitä sisältävä Keuruun kylien kehittämisohjelma tulee olemaan hyvä käsikirja ihan arkipäiväisessä kuntatyössä. Kentis tämän yhteisen keskustelutilaisuuden jälkeen voimme todeta, että tavoitteemme ovat yhteiset ja niiden eteen kannattaa tehdä hyvää yhteistyötä. Ja siksi sovimmekin samantien seuraavasta tapaamisesta keväälle..


Kyläläisten aktiivinen toiminta on parasta mitä olla voi

Kaikkein parhaimpana projektin saavutuksena pidän kuitenkin sitä, että kyläläiset ovat aidosti aktivoituneet omien asioidensa aloitteellisina eteenpäin viejinä. Nyt ei huudellakaan puskista yksi kerrallaan milloin mistäkin aiheesta. On luotu yhteinen toiminta-alusta (kyläparlamentti) ja yhteinen työväline (kylien kehittämisohjelma), joiden avulla on hyvät edellytykset viedä eteenpäin yhteisiä asioita ja aloitteita. Luoda suuntaa suunnitelmallisemmalle ja määrätietoisemmalle toiminnalle, tukea kyläläisten osallistumista päätöksentekoon ja kunnan kehittämistyöhön sekä lisätä vuorovaikutusta päättäjien ja kyläläisten välillä. Siis rakentaa yhdessä elinvoimaisempaa Keuruuta..

Vajaan kuukauden kuluttua tiedämme, miten kyläläisten yhteistyöesitys on otettu Keuruun kaupungintalolla vastaan.Menikö kaikki hyvin tai vieläkin paremmin loppuun saakka. Odotukset ovat korkealla ja vielä on kuulumisia kerrottavaksi!

Terveisin
Kirsi, projektinvetäjä