torstai 25. huhtikuuta 2013

152 KYLÄLÄISTÄ OSALLISTUI KYLÄSUUNNITELMAILTOJEN ENSIMMÄISELLE KIERROKSELLE!

Nyt se on sitten tehty. Nimittäin ensimmäinen Kyläelämään-suunnitteluiltojen kierros Keuruun kylillä. Liesjärvi, Haapaniemi, Etelä-Keuruu, Koillis-Keuruun HAKA, Riiho, Jukojärvi, Karimo ja viimeisin, tämän viikon maanantaina, Pihlajavesi. Kaksi viikkoa hurahti aikamoista vauhtia, kun yhteensä 152 kyläläistä eri puolilta Keuruuta oli mukanamme keskustelemassa oman kylän kehittämisestä, mahdollisuuksista ja vahvuuksista, tulevaisuudesta ja siihen liittyvistä unelmista. Iltojen aikana saattoi ideoida lennokkaastikin, mutta pääosin ajatukset olivat varsin realistisia - juuri niitä asioita, joihin voimme itse toiminnallamme vaikuttaa.


Pihlajaveden Nuoriseurantalo on jo 102-vuotias. Täällä on hyvä tuumata kylän asioita!


















Pihlajavedellä on vaikuttanut vuoden verran Palvelutuuli-hanke, jossa puuhanaiset Reena ja Anja ovat saaneet yhdessä kyläläisten kanssa selvää jälkeä aikaiseksi. Ensi viikolla, vapunaattona 30.4. avataan Kauppala, kahvio-kioski-kirjasto-olohuone kylänraitille. Talkootöillä synnytetty tila ja toiminta-ajatus on erinomainen esimerkki kyläläisten yhteisestä tahtotilasta. Vuosi sitten toimintansa lopettanut kyläkauppa ei turruttanut tai lannistanut tekemisen paloa, vaan pikemminkin synnytti liekkiä hiillokseen. Tästä ja muistakin hyvistä kylätoiminnan esimerkeistä tulemme vielä kuulemaan!

Hehkuvan hiilloksen saa helposti elinvoimaiseen liekkiin, kun siihen vähän puhaltaa ja laittaa lisää sytykettä. Sama tarkoitus on hyvin toimivilla hankkeilla. Sellainen hanke, jonka tarkoitus ja tavoitteet jäävät elämään kohderyhmässä - Kylävoimaa-hankkeen tapauksessa kylissä ja kyläläisissä - on onnistunut hanke. Tulokset ovat helposti havaittavissa ja hyödynnettävissä arkipäivän tekemisessä. Koska meillä Keuruun kylillä on hurjan hyvä tekemisen meininki ja osallistumisen tahto, onnistumisia lienee odotettavissa. Välirahoitusaloite on vetämässä ja pari hankettakin taitaa olla tulossa.. Mutta niistä lisää myöhemmin.

Ylihuomenna lauantaina suuntaamme opintomatkalle Tykköön-kylään ja Raitinpään maitotilalle. Luvassa on menestyksekästä kyläelämää, mainiot kevätmarkkinat ja hurja määrä maidontuottajia! Reissun kuulumiset luettavissa ensi viikolla.


  



 














Kuulemisiin - pidetään silmät, korvat ja suut auki : )

Kirsi, projektinvetäjä

www.keuruunkylat.fi