Tänään kyläasiantuntijoina toimisivat siis Raija ja kaksi Mattia. Bussi nytkähti liikkeelle ja Raija tarrasi mikkiin. Karimon kyläyhdistyksen toiminta-alue on saanut nimensä Karimo-nimisestä talosta, joka eli kukoistuskauttaan 1700-1800 luvulla. Talo purettiin 40 vuotta sitten, mutta nimi jäi elämään Ähtärintien läntisellä puolella kunnan rajaan saakka ulottuvalla alueella. "Kylämme koostuu kylistä ja peristä. Meillä on kolme kylää: Salmenkylä, Sallinkylä ja Karhunkylä." Entäs ne perät sitten? Jäimme mielenkiinnolla odottamaan... "Periähän täällä on sitten aika lailla, Lapinperä, Riitaperä, Rajalanperä, Lienperä, Kangastenperä, Mäkelänperä..." Jos joku perä jäi puuttumaan, niin älköön kukaan loukkaantuko - jokainen perä on tärkeä! "Meidän kylää on ihan syystäkin kutsuttu peräkyläksi", tokaisi Raija ja minä siinä itsekseni hymyillen tuumailin, että kyläläiset voivat olla asuinpaikastaan ylpeitä hyvin monista eri syistä.
"Olemme kohteessa, palataanko takaisin", sutkauttaa Matti ja saa kyytiläiset nauramaan. Karimon kyläalueella asustaa viimeisen tarkistuslaskelman mukaan noin 130 asukasta. Raija oli ihan itse nimennyt ja laskenut heidät kaikki. Matit tarkistivat sitten, että lukema pitää kutakuinkin paikkansa. Asukkaita on laskennallisesti vain yksi per kilometri. Alue on iso, sillä se kattaa noin puolet vanhasta Pihlajaveden kunnasta. "Kyllähän se on mukava, jos sattuu naapurin valot näkemään joskus. Rauhassa täällä saa olla." Lapsiakin alueella syntyy, mutta harvakseltaan. "Meillä oli oma koulu kevääseen 2006 saakka, jonka jälkeen mukulat vietiin isompaan kouluun Haapamäelle." Jos niitä tenavia ei ole eikä tule omasta takaa, niin muut järjestelyt on keinotekoisia. Isommasta porukasta löytyi sitten enemmän ikätovereitakin leikkikavereiksi. Kouluttomuus ei siis näytä karimolaisten menoa vaivaavan, eikä hillitsevän. Ja näin sen pitää ollakin!
Kyläseudulla on monipuolista yritystoimintaa: kasvatetaan ja myydään marjoja, on lumenaurausta ja metsäkoneurakointia, metsäkuljetusta ja metsänostoa, rakennusten purkua ja tienvarsivesakoiden murskausta, maansiirtoa, koneistusta ja hitsaustyötä, rakentamispalveluita, lomamökkivuokrausta ja karjankasvatusta. Kyläkaupan toiminta loppui kymmenkunta vuotta sitten, joten nyt täältä hurruutellaan muualle ostoksille, jos ei omavaraisuus piisaa. "Toimiihan meillä täällä asioimiskyyti ja kirjastoauto." Kirjastoauton kuljettaja on miellyttävä ja palvelu on sen verran hyvää, että menot on kuulemma suunniteltava sen mukaan, miten Turbo-Urpoksi nimetty auto kurvailee paikalle. - Noita olemassa olevia palveluita onkin syytä käyttää ahkerasti, sillä jos ei käyttäjiä ole, ne palvelut tuppaavat loppumaan. Ettäs tiedätte. Turha sitten perään porata.
Luonto kutsuu meitä kaikkia toisinaan, joitakin useammin ja joitakin harvakseltaan. Toiset tykkää ja toiset ei, kun luonto on oikein likellä. Mutta odotapas kun olet Karimossa - silloin luontoon ei mennä, sillä olet jo siellä! Metsää, erämaita, nevoja, rämeitä, korpia, järviä, lampia, koskia. Paljon ja jokapuolella. Koskelankoski, Reinikankoski, Vääräkoski.. Suomenselältä alkunsa saava Pihlajaveden reitti laskee aina Tarjanteeseen saakka. Näissä vesissä tykkäävät uiskennella taimenet ja saukot. Koskia on ennallistettu uittojen jäljiltä, siirretty kiviä takaisin paikoilleen, että kolosissa olisi mukavampi kutea ja oleilla. Kukapa sitä koko ajan jaksaisi vastavirtaan vedellä? Muitakin eläimiä alueella on tavattu runsaasti, jos et tiennyt. Pari päivää sitten mittailtiin tuoreita karhun ja ilveksen jälkiä. Karhun tassun koko oli ollut 17 senttiä ja pienempiä nallukoita on esiintynyt enemmänkin. Siellä on melko varmaan tallustellut kolme karhua, se iso, keskikokoinen ja pieni? Ihan kuin sadussa. Luonnonsuojelualueeksi vihkitty Raiskinmetsä on tiivispuustoinen, ettei edes myrsky mahdu puiden väliin. Syvänvihreällä sammalpohjalla olisi Punahilkan keveä astella, sillä onhan täällä susiakin. Lattapäisen vanhan männyn latvassa on kalasääsken pesä. Kaikilla bussilaisilla venähti kaula avaruusolento ET:n mittoihin, kun yritimme kurkistella tuota pesää ja sen ylevää asukkia. Mutta eipä häntä näkynyt. Lienee ollut nimensä mukaisesti kalassa.
Suuri osa mökkiläisistä tulee tänne pohojanmaalta. Sen kyllä ymmärtää, sillä täällä kukkulat ja metsiköt vievät voiton aakeesta laakeesta. Mutta on Karimossa muitakin suuruuksia nähty kuin noita egoistaan kuuluisia läntisen Suomen edustajia. Hiihtäjämiehet "Holmenkollenin kukistaja" Anton Collin ja maailmanmestari tuplakultamitalisti Matti Raivio syntyivät suksimaan voittoisasti juuri täällä. Mutkaisilla sorateillä on koulutettu tunnettuja ralliautoilijoita hallitsemaan ennalta arvaamattomissa hyppyreissä sitikoita ja foordejaan. Tai mitä niitä menopelejä nyt olikaan. Ei niin tuore, mutta varsin vaikutusvaltainen asukki on ollut myös noita Antti Lieroinen, joka joskus 1600-luvun puolivälissä lienee tehnyt maukasta sammakonreisipiirakkaa juuri näillä main vaimonsa Kirsti Vihoittaren kanssa kahdelle lapselleen... Tuohon aikaan noitina tunnetut henkilöt kokivat pahimmillaan kovan kohtalon ja niinpä Anttikin lopulta päätyi rovioon liekkien nielemäksi. Tarina ei kerro, miten vaimolle ja lapsille kävi, mutta ehkäpä jossain päin vielä kulkevat isoisoisoisoisoisänsä yliluonnolliset kyvyt perineet pikkunoidat. Eikös ne lähestyvänä lankalauantaina mellasta ja tee kolttosiaan Karimossakin?
Henkimaailman asioista on jouheva siirtyä tietotekniikan pariin. Alkulantietä muutaman kilometrin ajettuamme saavumme entiselle koululle, joka toimii nykyisin Tiedetilana. Kahteen kertaan palamaan syttynyt rakennus on oiva kohde salamaniskulle, sillä kurotamme kohti taivasta noin 200 metriä merenpinnan yläpuolella. Tämä on Karimon alueen korkeimpia paikkoja. Tilalla käytetään energiansäästämiseen uusinta tekniikkaa ja isäntäväki innovoi lisää. "Kaikki pyritään tekemään niin, ettei talon ulkopuolista energiaa tarvita". Rakennusten lämmitykseen on joskus vuosia sitten mennyt öljyä 24 tuhatta litraa. Nyt lämmityskulut ovat alle 2000 euroa vuodessa, eikä öljyä tietenkään käytetä lainkaan. Nimenä "Tiedetila" on osunut kaikin puolin nappiin, onhan kysymyksessä Suomen laajimman tietokonemuseon kotipaikka. Tänne on kerätty ja laitettu esille 150 vanhaa tietokonetta yli 30 vuoden ajalta. Voi noita rakkaita möhkäleitä! Kukapa niitä voisi unohtaa; ruskeita ja oransseja, pieniruutuisia vekottimia. Läppärikin painoi kilotolkulla! Toimintaa ylläpitävä Kari Kotiranta tarjoaa tietokoneopetusta +50 väelle. Meneillään olevan kurssin keski-ikä on 68 vuotta ja hyvinpä oppivat ikäihmiset muun muassa tablettia käyttämään. Tekniikkaa ja tiedettä harjoitetaan myös puutarhan puolella. Siellä Tuula Kotiranta kasvattaa hiekkapenkeissä ilman lannoitteita jos jonkinlaista kasvia. Jos et usko, niin kannattaa kesällä ja sadonkorjuun aikaan tulla itse katsomaan!
Metsät kätkevät taakseen muitakin yllätyksiä. Tällä kertaa emme kuitenkaan kurvaa kylän toiseen todella kummalliseen paikkaan, sillä bussilla etenemistä haittaa hieman kelirikko ja keskelle korpea johtavan tien kuudelle tonnille asetettu painorajoitus. Mutta tietäkää tämä: jos kylältä löytyy tiedettä ja tekniikkaa, niin löytyypä täältä kulttuuria, kirjallisuutta ja taidettakin. Todennäköisesti maailman ainoa ja oikea Korpikirjasto on rakennettu Sällinkylän perukoille aivan Iso-Korpijärven rantaan. Korpikirjaston isäntänä toimii Ilari Kotimäki, joka suunnittelee paikalle myös konserttisalin rakentamista. Korpikirjaston kulttuurin ja kirjojen äärelle löydät seuraamalla tienviittoja ja lintupönttöjä, joihin on kaiverrettu suurten suomalaisten kirjailijoiden ykkösteosten nimet. Ja muista ettet menetä toivoasi, vaikka matka on pitkä, sillä perillä riittää nähtävää!
Karimossa olet niin kosketuksissa luonnon kanssa, että itsellekin tulee vähän eläimellinen olo. Aistit terävinä katselet, kuuntelet ja haistelet ympäristöäsi. Jos pusikossa kahahtaa, odotat, että sieltä tulee karhu morjestamaan. Mutta ei. Bussimme editse loikki juuri pikkuinen jänes kesäasussaan. Ajelimme ihan hissukseen eteenpäin ja yritimme olla niin nätisti kuin ihminen luontoa kunnioittaessaan voi. Raija kertoi meille, että 1800-1900 lukujen taitteessa Karimon alueella tehtiin maanmittaus- ja isojakotoimituksia. Jo silloin talot nimettiin metsäneläinten mukaan. "Karhula, Sutela, Hukkala, Mäyrälä, Jänikselä, Saukkola, Kettula." Seudun viljelyspalstat ovat saaneet lintujen nimet ja metsäpalstat kalojen nimet.. Jaa, että miksikö täällä tuntee olevansa osa luontoa? Kun pidimme makkaransyöntitauon Kankipuron viereen rakennetulla kodalla, oli odotukset korkealla - jos karhut tykkäisivätkin enemmän makkarasta kuin hunajasta. Mutta ei. Yksikään näre ei kahissut, eikä nalle niiden takaa kurkkinut, kun osa matkalaisista sukelsi sammalpohjaiseen vanhaan metsään Kankipuron myllyä ihailemaan. Oli ihan hiljaista, virtaava vesi kohisi ja kuohui kulkiessaan. Vain pimeän myllyn uumenista kuului erään rouvan kysymys "Missäs se vieraskirja on, eihän täällä näe mitään".
Mehun ja makkaran jälkeen alkaa helposti kahvituttamaan ja pullituttamaan. Lähdimme hissukseen kulkemaan kohti pikitietä. "Korpivaellus alkaa olla ohi, käännymme kohta Ähtärintielle ja suuntamme etelään päin". Meillä oli vielä yksi pysähtymiskohde: Pihlajaveden rantaan ja Ähtärintien P-alueelle rakennettu Karansalmen kylätalo. Karimon ahkerat kyläläiset siinä tarjoavat rentoutumis- ja virkistäytymismahdollisuutta ohikulkijoille sekä kylän omille asukkaille. Kylätalon ikkunat aukeavat järvenselälle ja voit istahtaa joko sisällä tai isolla laiturilla kahveeta hörppien. Jos on päässyt pöksyt kuraantumaan, voit pestä ne nopsasti kylätalon pesukoneessa ja jos ei ole kiire, niin saunakin lämpiää. Ajattelepa, ihan kuin olisit kotona, mutta kuitenkin olet vieraissa! Tämä on sitä aitoa vieraanvaraisuutta! Kun astuimme kylätalon ovesta sisään, löysimme myös merkityksen sanalle tungos. Rusinapulla hampaissa ja kahvikuppi kädessä äimistelimme rakennusta, joka on tehty kahdesta merikontista, ulkovuorauksena heinäseipäitä ja riihetkin kierrätysmateriaalia. Tästä eteenpäin tiedoksi ihan kaikille, että on suoranainen rikos ajaa tästä ohi pysähtymättä! Että astupa ensikerralla täällä kulkiessasi sisään, nauti hetki Karansalmen maisemista ja rauhasta.
Joko kaikki kävi vessassa? Ei, yksi mummu puuttuu vielä, tuoltahan se tuleekin. Nyt matka jatkuu. "Ähtärin pikitie on tehty 1967". Siinä on vedetty liikaa asvalttia liian lyhyelle matkalle, on vähän ryppyjä meinaan. Kun bussimme kuljettaja kaula pitkällään katsoi voisiko levikkeeltä siirtyä turvallisesti ajoväylälle, Matti tokaisi että "Antaa mennä vaan, tähän aikaan ei ruukaa tulla autoja." Tiellä on kieltämättä liikennettä harvakseltaan varsinkin talvisin, mutta kuitenkin on! Toivottavasti kukaan ylivirkeä päättäjä ei saa ajatuksiinsa, että rullataanpa tuo asvaltti pois, että voivat maalaiset ajella soralla. Tien kunnostahan näilläkin alueilla paljon puhutaan ja niin pitääkin. Se on sillä lailla, että puolensa on pidettävä ja ääntä myös, muuten upeat, ainutlaatuiset, persoonalliset ja erittäin tärkeät kulkuväylät rapautuvat. Milläs ne mökkiläiset sitten mökilleen pääsevät? Helikopterilla vai? Vai pitääkö se mökki ostaa Mannerheimintieltä?
Bussimme kierteli vielä Ahtaansalmen ja jyrkästä nousustaan sekä kiemuroistaan kuuluisan Ahtaanmäen kautta Pihlajaveden keskustan suuntaan. Oikealle puolellemme jäi Pihlajaveden kotiseutumuseo, joka on auki kesäisin. Sielläkin saa aikaa kulumaan het pari tuntia, ainakin jos Raija on äänessä. Vasemmalle puolellemme jäi Pihlajaveden entinen kunnantalo. Kaunista seutua! Jos niin on jo huhtikuussa, niin kuvittelepa kesällä. Oi joi! Valkeinen kutsuu pölyttyneitä reissaajia uimaan - ei ehkä ihan vielä, mutta parin kuukauden päästä - ellei ole kylmää kyytiä vailla. Vesi on puhdasta ja siksi Valkeisella on hyvin suosittu uimaranta. Junarata kulki aivan vierellämme ja ohitimme myös kyllästämön, jonka tuoksujen perusteella kyläläiset kuulemma joskus ovat ennustaneet säätiloja. Mikäs täällä ilmaa nuuskiessa, kun on niin puhdasta, että naava roikkuu suurina tuppoina puista! Joskus aikoinaan ilmassa on leijunut muitakin tuoksuja. Matti kertoi, että kylän emännät eräänä päivänä pääsiäisen tienoilla olivat nuuskuttaneet ilmaa nokat nirpallaan ja arvelleet, että "Kenelläkähän siellä mämmi pallaa pohjaan?". No ei kenelläkään, kun Kallion Fransi se siellä vaan pontikkaa poltteli.
Kello kävi yhdeksää, kun käännyimme vt 23:lle. Viimeinen kyläreissu oli siis melkein jo tehty ja eron hetki kallis. Olimme taas paljon turisseet, kuunnelleet, nauraneet ja oppineet - mistä on kylät ja kyläläiset tehty? Kiitämme teitä kaikkia näistä menneistä hetkistä, ikimuistoisista retkistä. Tiedämme nyt enemmän kuin ne, jotka vain puhuvat ja luulevat tietävänsä, koska eivät koskaan käy ja syvenny kuulemaan, tutustumaan ja tuntemaan, mitä kyläläisyys kätkee syvimpään olemukseensa.
Mennään kylään -reissubussi kurvasi Keuruun Matkahuollon pihaan ja ovista astui ulos tyytyväisiä kyläturisteja. Saisiko näitä reissuja vielä lisää? Ehkä joskus, ken tietää? Tuhannet kiitokset aktiivisille kyläläisille, järjestäjille, kuskille, oppaille, kyytiläisille ja toimittajille! Pidetään kylät maailmankartalla!
Lisää reissukuvia facebookissa. Kirjautumista ei tarvita :)
Terveisin
Kirsi, projektinvetäjä
www.keuruunkylat.fi
