Tiesitkös, että Haapamäki on ollut Suomen kolmanneksi tai neljänneksi tärkein tavara- ja matkustajajunaliikenteen solmukohta sotien jälkeen? Kunnes sitten avattiin Tampere-Seinäjoki oikorata ja se pilasi kaiken. Hyi hyi. Ei noin saa tehdä, tuhmat päättäjät! Aikoinaan Haapamäellä asusti kolmisentuhatta asukasta, joista peräti seitsemänsataa tienasi leipänsä VR:ltä. Nyt kaikki on toisin... Haapamäkeläiset pyrkivät säilyttämään yhdessä ponnistellen sen, mitä jäljellä on; rautatieläisyyden tunnusmerkit, kauniit rakennukset ja pikkukaupunkimaisen miljöön.
1950-luvulla kylällä toimi 11 kauppaa, nyt väestön maidossa ja piimässä pitää yksi Sale. Haapamäellä on kuitenkin palveluita, jotka ovat muilta kyliltä kadonneet: posti ja pankki. Lisäksi monipuolinen yritystoiminta pitää sisällään palvelut kuten; autonkorjaus, hiustenleikkuu, majoittumis- ja ruokailumahdollisuudet. Teollisuuttakin alueella on, useita kymmeniä ihmisiä työllistäviä yrityksiä.
Haapamäen perinteitä vaalitaan Höyryveturipuistossa, jonka keulahahmona on entinen (ja varmaan nykyinenkin) kestävyysjuoksia ja urheilusuuruus Martti Vainio. "Veturipuiston rooli on merkittävä koko kylän toimintaa ajatellen", sanookin Koskelan Mauri painokkaasti. Ja syystä. Vuonna 1988 avattu puistoalue on mitä mainioin nähtävyys ja ajanvietepaikka. Höyryveturipuistossa voit nauttia tanssista, laulusta (itse laulaen tai vain kuunnellen), teatterista, virvoittavista juomista ja maittavista ruuista, ihailla pienoisrautatietä ja päästä ihan lähelle ihmettelemään 14 vanhaa veturia, voit painella resiinalla kahvittelemaan ja sitten ottaa makoisat nokoset joko hotelli Hilttonissa tai junan makuuvaunussa. Karavaanaritkin ovat alueelle tervetulleita ja heille onkin tarjolla puiston alueella 60 paikkaa. Vuonna 2003 Veturipuiston vetovastuun ottanut Vainion Martti on tehnyt kyllä hurjan hienoa työtä ja ideointi senkun jatkuu entisellä halkotarha-alueella, sillä paikalle on suunnitteilla myös mökkikylä ja koirapuisto..
Kun Martille ja Höyryveturipuistolle oli sanottu hei-heit sekä kiitetty herkullisista pullakahvitarjoiluista, lähdimme hissukseen lipumaan bussilla vanhaa Asematietä pitkin kohti Haapamäki cityä - ydinkeskustaa. Tien molemmin puolin asutetaan viehättäviä vanhoja rautatieläisten aikoinaan rakentamia taloja. Suurin osa on yksityisten omistuksessa ja niitä on selvästikin kunnostettu pieteetillä (ja Museoviraston valvonnassa). Toki tienvarteen mahtuu sellaisiakin rakennelmia, että Mauri-opas joutui tokaisemaan "sinne ei kannata katsoa". Voi kunpa nuo kaikki kauniit vanhat talot saataisiin kuntoon, pusikot raivattua tieltä, puutarha- ja piha-alueet siistittyä. Silloin Haapamäki olisi niiiiiin suloisen makoisan ihana paikka, että siitä voisi haukata palasen. Myös kylän ytimestä löytyy kauniita rakennuksia, joista mainitsemisen arvoinen paikka on esimerkiksi Cafe Raijan talo, joka on kuin vanhanajan siisti ja nätisti pidetty kestikievari. Siellä voi nälkäinen matkalainen saada täytettä vatsalle ja painaa väsyneen pään tyynyyn.
Matkamme jatkui Haapamäen Suojalle, joka on nimensä mukaisesti vanha Suojeluskuntatalo. Hietalan Esko kertoi meille talon menneisyydestä ja nykypäivästä, miten kummassa se seisookaan ylväästi pystyssä vielä tänäkin päivänä. Tielinjausten vuoksi melkein purkutuomion saaneen rakennuksen omistaa Haapamäen Pallopojat, jotka pitävät hyvää huolta vanhasta talosta. Suoja elää uutta elämää sodan jälkeen, jolloin lotat istuivat katolla olevassa ilmavalvontatornissa ja varoittivat näkysälle saapuvista pommikoneista. Nyt Suojalla tanssitaan talvisin, katsotaan Keuruun ainoassa elokuvateatterissa digitaalisten elokuvien ensi-iltoja samaan aikaan kuin "Isossa Omenassakin" ja vietetään bingoiltoja säännöllisesti. Tiloja myös vuokrataan juhliin ja erilaisiin tapahtumiin. Hienoa, että suomalaista perinnettä vaalitaan ja näistäkin Kotalassa valmistetuista hirsistä pidetään huolta. Hyvä Esko & kumppanit!
Kuka voisi kellon seisauttaa ja ajan pysäyttää.. Niin määrätietoisesti tikuttivat sekunnit ja minuutit, että meidän oli käännettävä rattia ja katseet kohti Riihoa, Keuruun kaali- ja vilja-aittaa. Mauri väistyi oppaan paikalta ja Kosken Kaarina päästettiin vauhtiin vuorostaan. Piskuinen Riihon kylähän ei ole iso, mutta siellä tapahtuu isoja asioita! Joku rouva on joskus tokaissut, kun Riihoon suostuteltiin Helsingistä saakka muuttamaan, että "Sinnekkö korpeen, eihän siellä ole mitään!". Mutta sitten kuitenkin ihastui ikihyviksi ja asettui asumaan kylälle. Mikäs ihme tuo on, kun näitä peltomaisemia, kaunista suomalaista maaseutua katselee. Alueen lähes kaikilla maatiloilla on tapahtunut sukupolvenvaihdos ja jatkajat ovat löytyneet pojista ja tyttäristä. Täällä viljellään viljaa, kasvatetaan kaalia, on lypsykarjaa ja hevostiloja. Silmiä hivelee ympärillä polveilevat pellot ja sinisenä hohtavat järvet. Jos Tauno ja Ansa olisivat nyt täällä, niin varmasti rakastuisivat ihan oikeasti, eikä vain elokuvissa! Tuossa on tuommoinen valkorunkoinen koivukin, johon voisi nojailla, jos jalat kävisivät veteliksi rakkauven ravistellessa...
Riihon kylänraja alkaa entisestä Putkonotkosta, juuri ennen Koskelantien risteystä. Pysähdyimmekin rajoja mittailemaan bussipysäkille, jolla viimeksi linja-auto on pysähtynyt 20 vuotta sitten. Kyllä siinä on tullut odottavan aika pitkäksi... Mutta odottaneet ovat kyläläisetkin, nimittäin nopeusrajoitusten laskemista edessämme olevalla mutkaisella tienpätkällä. "Tuolla on ollut auto jos toinenkin ojassa", viittilöi Kaarina bussin ikkunasta eteenpäin. Mikäs siinä auttaa muu kuin olla kärsivällinen, kyllä ne sieltä ELY:stä varmaan joskus vielä vastaavat. Ei ole varmastikaan menossa viimeinen väsytystaistelu virkamiehet vs. kyläläiset. Eikä tämä ole viimeinen tieasia, joka nousee kyläkierroksilla esille.. Mutta nyt suu suppuun tieasioista ja eteenpäin.
Sen lisäksi, että Riihossa on runsaanlaisesti erilaisia koti- ja hyötyeläimiä, täällä on riistaa ja muuten vaan nättejä luonnonkappaleita. Lintutornilta meitä varten alas kiivennyt Matti kertoi meille laskeneensa juuri Rimminlammella 19 joutsenta. Joskus niitä on ollut pellolla yhtä aikaa jaloittelemassa jopa 300. Huh huh sitä musiointia "kuulethan sen, laulun joutsenien...". Tuo valkoinen pitkäkaulainen sulotar kun aukaisee aamulla nokkansa, niin kyllä silloin moni naapurustossa avaa silmänsä! Täällä voit bongailla myös ruisrääkkiä ja töyhtöhyyppiä tai napsia syötäväksi teeriä ja sorsia. Järvistä voi narrata lautaselleen monenlaista eväkästä. Söpöjä kauriitakin käyskentelee pelloilla. Nam nam!
Himmaanmäen näköalatornin rakennusprojekti on parhaillaan menossa, sinne siis bussilla seuraavaksi. Linja-autolla päästiin muutamankymmenen metrin päähän jo valmiista tornin perustuksista ja loppumatka noustiin soratettua mäkeä ylös. Tornin laki nousee noin 22 metrin korkeuteen ja noin 180 metriin meren pinnasta. Se ei siis sovellu korkeanpaikankammoisten ajanviettopaikaksi, vaikka tuleekin olemaan tukeva kuin mikä, portaat ja muut puuosat lehtikuusesta ja jykevät jalat valtavista mäntytukeista. Siinä tornin perustuksilla seistessä tuli tuumanneeksi, että näissä riiholaisissa yhdistyy parhaalla mahdollisella tavalla ennakkoluulottomuus, rohkeus, innostuminen ja hulluus; asioita suunnitellaan ja niitä ryhdytään toteuttamaan yhdessä ilman, että veivataan ja tuumaataan vuosikaupalla kunnes mahdollisuudet lipuvat ohi. Esimerkkinä tästä toimii juuri tämä kesällä 2014 valmistuva torni, josta ajatus syntyi toukokuussa 2013, kun "Matti sopivassa paikassa suunsa aukaisi". Sitten siitä innostuivat maanomistaja Riihoset sekä kyläläiset - ja tässä sitä ollaan. Kohtapuoliin on tornin harjakaiset.
Riihon kylällä toimii useita yrittäjiä. Tänään pyörähdimme kahden "kaalitalon" pihassa, Taatilassa ja Vaississa sekä kuvanveistäjä Timo Hannusen ja taidemaalari Anita Hannusen pihapiirissä että Riihon Leirikeskuksessa. Taatilassa viljellään keräkaalia 200 000 kiloa 6 hehtaarin alueella. Kaalia kuljetetaan myyntiin Haapamäen Salesta aina Äänekosken citymarkettiin. Taatilassa valmistetaan myös erilaisia kaalijalosteita, joita voi ostaa useammastakin kaupasta. Lähiruokaa tuoreimmillaan siis - nam nam! Kaalin parissa työskentelyn lisäksi Taatila tarjoaa koneurakointipalveluita, muun muassa tienpientareiden murskausta (sillä lailla pääsee pajuista eroon). Taitelijapari Hannuset asustavat Vääriskosken entistä sähkö- ja voimalaitosta. Näissä taiteilijamaisissa puitteissa valmistuvat upeat tilaustyöt niin kivestä kuin maalaamallakin. "On aina arvoitus, mitä kiven sisältä paljastuu", kivenveistäjämies kertoi meille. Nykyisin myös kaalikääryleen sisältö voi olla arvoituksellinen, sillä tuotekehityksen seurauksena erilaisia täytteitä valmistetaan jo kolmattakymmentä aina kasvistäytteestä kebabiin. Kaalikäärytehdas Vaissi on Riihossa merkittävä työllistäjä: "Meillä tehdään noin 12 miljoona kaalikäärylettä vuodessa", kertoili autoomme noussut toimitusjohtaja Maria Hanho. Se määrä on 70% koko Suomessa valmistettavista kaalikääryleistä! Meillä kaikilla oli aika tavalla naama vehnäsellä (vai pitäisikö sanoa kaalilla), kun saimme mielenkiintoisen tarinan lisäksi Marialta kotiinviemiksi kääryleitä. Nam nam nam! Näiden kaaliherkkujen lisäksi Riihossa tarjoillaan hengenravintoa Riihon leirikeskuksessa, jossa järjestetään kymmenittäin joka vuosi erilaisia lasten ja nuorten leirejä ja rippileirejä. Vuonna 2013 yöpymisvuorokausia oli 3500, kun maaseutumaisesta ympäristöstä ja Riihon rauhasta saapui eri puolilta maata väkeä tänne aikaansa viettämään.
Meillä oli jäljellä enää yksi vierailupaikka: Kännikota. Sinne kaikki vielä jaksoivat ja halusivat mennä, vaikka kello kävi jo lähes puoliyhdeksää. Nimittäin Inkiläisen Erkki oli paistanut kaikille makkarat ja Jokisen Liisa tarjoili tervakusesta ja hunajavedestä sekoitettua juomaa. Kännikodan hämärtyvässä illassa kuulimme Erkiltä, että hänen yritystoimintansa oli alkanut lohenkasvatuksesta ja sittemmin laajentunut mönkijäsafareihin sekä sorsan- ja teerenmetsästykseen. Erkki pitääkin mailleen saapuvista ryhmistä hyvän huolen, ihan kuin meistä pidettiin tänään.
Mahat makkarassa istahdimme linja-autoon ja joku rouva siellä huokaisi ääneen, että "Tippa tässä tulee silmään kun oli niin kiva reissu". Niin hurjan mukava tämä reissu olikin, samoin kuin muut aiemmat kylävierailut. Jokainen omalla personaallisella ja mieleenpainuvalla tavallaan. Vielä on muuten kaksi reissua on jäljellä: ensi viikolla Etelä-Keuruu 9.4. ja sitten 15.4. Karimo.
Kiitos Maurille, Eskolle, Kaarinalle, Mateille, Tuomolle, Nikolle, Marialle, kuljettajalle ja kaikille reissun suunnitteluun osallistuneille ja kyläkierrokselle kyytiin hypänneille!
Lisää reissukuvia facebookissa. Kirjautumista ei tarvita :)
Terveisin
Kirsi, projektivetäjä
www.keuruunkylat.fi
