perjantai 7. maaliskuuta 2014

OPINTOMATKALLE AKTIIVISEEN KYLÄÄN!

Kylävoimaa-projekti järjestää jälleen mielenkiintoisen opintomatkan ja tällä kertaa suuntaamme nauhateollisuuden syntysijoille Killinkoskelle. Lähdepä mukaan mukavalle reissulle:

LAUANTAINA 22.3.2014 KLO 8:30-15:30


Killinkosken kulttuurihistoriallisesti merkittävä teollisuustaajama sijaitsee Virtain ja Ähtärin
puolessa välissä ja on yli 100 vuotta vanhan nauhateollisuuden syntysija (www.killinkoski.fi). Tutustumme virkeän kylän kyläyhdistyksen toimintaan Wanhan tehtaan miljöössä ja kuulemme miten toimittu sen eteen, että kyläyhteisö on elinvoimainen ja aktiivinen. Kuulemme myös, miten kylät tekevät yhteistyötä ja vaikuttavat yhdessä.
 

8:30 Lähtö Keuruun Matkahuollon pihasta
Reitti: Haapamäentie,Virtaintie, Killinkoskentie. Tarvittaessa jarrutellaan matkan varrella.
 

9:30 Killinkosken Wanha tehdas ja kyläaktiivit
Killinkosken kyläyhdistyksen pj. Vesa Postinen ottaa meidät vastaan. Hän kertoo alueen elinvoimaisesta ja aktiivisestakylätoiminnasta.
 

Virtain kylien kehittämisyhdistyksen Heidi Tanhua antaa vinkkejä miten kylät voivat valvoa etuaan ja vaikuttaa yhdessä.
 

Vapaata keskustelua kylille yhteisistä asioista.
Kahvi- ja sämpylätarjoilu.
 

12:00 Opastettu kierros alueella historiallisella tehdasalueella
Tutustumme Killinkosken kylän vaiheikkaiseen teolliseen historiaan: nauhateollisuus, makaroniteollisuus, puuhiomo sekä Wanhan tehtaan eri kohteet. Kesto n. 45 min.
 

12:45 Wanhan tehtaan myymälä
Maan laajin nauha- ja nauhatuotevalikoima. Osta kotiin erilaisia kuminauhoja, nostorakseja ja -vöitä, retkiremmejä, talutushihnoja, kankaita, kanttinauhaa, lankoja ja solkia, remmi- ja nauhapusseja, kuormansidontalaitteita...
 

13:30 Ruokailu tunnelmallisessa Korvenkievarissa
Nautimme herkullista kinkkukiusausta kyytipoikineen (salaattia, leipää, juomaa). Jälkiruuaksi kahvit makean kera.

15:30 Matkahuollon pihassa Keuruulla



Sitovat ilmoittautumiset Kirsille ma 17.3. klo 16 mennessä: kirsi.heiskanen(at)keuruu.fi tai
040 717 5370 (soita tai laita tekstiviesti). Kerro kuka/ketkä lähtee kyytiin, puhelinnumerosi ja
mahdollinen erityisruokavalio. Osallistumismaksu 39 € kerryttää Kylävoimaa-hankkeen pakollista
omavastuurahoitusta. Raha kerätään bussissa ja se sisältää kyydin, tarjoilut sekä opastetun kierroksen.

Huom! Kellonajat ovat noin-aikoja, paitsi lähtöaika. Muista myös riittävä pukeutuminen ja hyvät jalkineet : )


Kylävierailukutsu_Killinkoski_22032014


Terveisin
Kirsi, projektinvetäjä


P.S. Tässä alla jo vihjettä tulevasta: