"Nyt ei ole minuuttiaikataulua, ei jauheta strategioita, eikä tämä ole myöskään mikään seminaarimatka... Valmistautukaa yllätyksiin, hauskanpitoon ja uudenoppimiseen. Luvassa on historiaa ja ajankohtaisia aiheita kylien elämästä... Niin, ja kyläoppaita sitten tottelevat kaikki; kuljettaja, projektinvetäjä ja kyytiläiset. Mikäli se vierustoveri näyttää tuntemattomalta, niin kysypä kuule, että kuka olet ja mistä tulet. Ihmisiähän me kaikki ollaan, joten tutustutaan toisiimme. Matka voi alkaa!"
Oppaat päästettiin irti jo heti linja-autolaiturista irtauduttua. Heitä tulisi istahtamaan matkan varrella kuljettajan vasemmalle puolelle useampikin kappale, yksi kerrallaan. Ensin Sirkka, sitten Irja, Eeva-Liisa ja Risto. Eipä varmaan kuljettaja tai oppaat kyläkierrokselle lähtiessään arvanneet, miten haastavaa on tarinoiden lomassa muistaa kertoa milloin käännytään oikealle ja milloin vasemmalle. Muutama yliohjautunut risteys ja hieman napakampi jarrutus, peruutus ja sitten jyrkästi vas.. eikun oikealle. Kuljettajamme oli selvästikin alusta alkaen virittänyt aistit terävimmilleen vastaamaan eläväisten kyläoppaiden kädenliikkeiden ja sanallisten toiveiden ajoittaiseen ristiriitaan..
Suuntasimme siis taiteilijoiden, kirjailijoiden, runoilijoiden, filmitähtien ja tv-julkkisten, omenaa syövien karhujen, maanviljelijöiden, turpeenottoalueiden ja rallipolkujen luvattua kyläaluetta kohti. Kohti itäistä Keuruuta, jossa välillä meno on ollut oppaiden kertoman mukaan kuin villissä lännessä. Siellä ainakin yksi isäntä on päässyt hengestään jonkun avustamana. Yksi oppaista oli melko varma, että oma isä on joskus riiustellut filmitähti Mirjami Kuosmasta (tiedäthän sen tumman kaunottaren Valkoinen Peura -elokuvasta), joka asusteli aikoinaan kylällä. Entä kuuluisa runoilija Einari Vuorela, jonka koti oli Jukojärvellä? Näillä kyläalueilla valmistettiin aikoinaan muun muassa käsintehtyjä pianoja sekä Citroen-merkkisiä autoja. Mitä kaikkea muuta on tehty ja kuka teki, sen kertoivat meille oppaat. Kylien edesmenneet asukkaat ovat jääneet pysyvästi elämään sanomisineen, tekemisineen ja persoonineen kyläläisten mieliin, niissä tarinoissa joita vanhemmat ovat kertoneet lapsilleen.
Vanha Jyväskyläntie kiemurtelee vt23:n molemmin puolin kuin pikkupiian letti. On kiemuraa ja mutkaa pitkiä matkoja halki Asunnan, Kalettoman, Huttulan ja Ampialan kautta Jukojärvelle. Nykyisinhän isoja päällystettyjä pikiteitä sohotetaan hirveätä vauhtia kohteesta toiseen, maisema vain vilisee ikkunassa. Et taatusti ehdi ajattelemaan sen tarkemmin mitä on vasemmalla tai oikealla puolella tietä. Kyläkierroksen aikana olimme päättäneet ajella ihan hissun kissun, kurkkia taloja ja tontteja, kuulostella ja katsella mitä vanhan kiemuraisen tien puskat piilottavat. Ennen vanhaan näitä teitä säännöllisesti kulkivat muun liikenteen lisäksi lehmät. Siispä mennään nyt vaikka lehmännopeudella eteenpäin. Toisaalta Suurajojen vauhdikkaat rallireitit ovat löytäneet näiltä alueilta kiperät kurvit ja mellevät mutkat. Upeista hyppyreistä puhumattakaan. Siellä ovat teiden laidalla kylän asukkaat hurranneet lippalakillaan tuulettaen, että "mehtään menee" ja niinhän ne ralliautot sinne usein menivätkin kyläläisten riemuksi.
Kyläalueella on runsaasti soita Multian suuntaan ajettaessa. "On meillä jotain uuttakin kylällä, runsaasti hyödynnettäviä turvesoita, eikä vain lopetettuja asemia ja kouluja - ettäs tiedätte". Metsiköiden takana on kymmeniä pikkulampia, kauniita paikkoja, jotka tavoittaa kun näkee hiukan vaivaa. Järviäkin on, mutta ei kerrota mitä kalaa sieltä saa... Puut ja pensaat kätkevät taakseen ainakin yhden kirkkaan lähteen, jonka läheisyydessä on ollut virkistävän juoman valmistuspaikka. Pssst shhh, ei siitä sen enempää. Joku on yrittänyt löytää paikalle, mutta kyltitys puuttui. Kyltitys on puuttunut kyläteiltä aika usein muutenkin. Kerrotaan, että koska kyläalueilta ei aina ole löytynyt opasteita Keuruulle, on useampikin emäntä ja isäntä jäänyt kylälle ihan siksi, ettei ole löytänyt sieltä pois.
Kylillä näkyvä selkeä muutos vuosikymmenien aikana on kauppojen väheneminen. Niitä ei kertakaikkiaan ole. Asunnan keskustaajamassa oli aikoinaan ainakin neljä kauppaa, rautatieasema ja pari kahvilaa. Jukojärven alueella on ollut toistakymmentä tavaran- ja elintarvikkeen myyjää talojen ja tilojen yhteydessä. Kouluja seisoi tien vierillä 10 kilometrin välien; koulu oli vielä silloin kylälläkin kävelymatkan päässä. "Näillä kylillä on nykyisin oltava vanhuksellakin ajokortti, ettäs tiedätte." Monet talot ovat vaihtaneet omistajaa ja niitä kunnostetaan entiseen loistoonsa. On myös taloja, joiden ikkunat ovat rikkoituneet ja tyhjyys paistaa sisältä ulos. Samalla kun kyläalueet kätkevät sisäänsä haikeutta, ne kätkevät sisäänsä myös tulevaisuuden toivoa - täällä on tilaa ja rauhaa, ihmisen on hyvä olla ja hengittää. On uusia asukkaita ja pitopalveluyrittäjää, hevostilayrittäjää, lypsytilallisia, maanviljelijää, metsäkoneurakoitsijaa.. "Eipä kuule ole vaivuttu synkkyyteen, ei. Naapuritkin tunnetaan kaikki." Tuossa asuu se ja se. Ollut töissä siellä ja siellä. Linja-auto hurautti juuri ohi Vehkomäen lammastilan, jonka touhukas Paula-emäntä on mukana Maajussille morsian -ohjelmassa. "No jokos se on sulhanen löytynyt?", "On se", kertovat varmat lähteet..
Ennenkuin ilta hämärtyi, ehdimme kaiken tarinoinnin ja bussilla ajelun lomassa myös pysähtymään pari kertaa. Noustiin oikein pois bussista ja valloitettiin areena. Ennen Koulurantaa niin sanotussa Huttulan mutkassa on levähdyspaikka, jonka kyläläiset ovat nimenneet Pusutasanteeksi. Ai, mistäkö tämä hauska nimi? No siitä, että eräskin nuoripari on autolla pysähtynyt kauniille järvenrantalevikkeelle kuhertelemaan. On siinä ikkunat huurtuneet ja pusut vaihtaneet omistajaa auringon laskiessa. Tänään kyläkierroksella kyytiläisiä eivät odottaneet Pusutasanteella törröllään olevat huulet vaan omenapusut, joita Koillis-Keuruun HAKA:n (Huttula, Asunta, Kaleton Ampiala) kyläyhdistys tarjoili. Sokeria oli riittävästi, eikä paperia ollenkaan! Kyllä siinä kuulkaa yhden jos toisenkin kielet lipsutti! Mutta nähtiinpä siellä yksi oikea pusujen pusu, katso vaikka itse Korpisten tyylinäytettä (muutaman vuosikymmenen kokemuksella) tässä alla:
Pikkuhiljaa hämärtyvän kyläkierrospäivän toinen pysähdyspaikka oli Seurantalo Veikkola Jukojärvellä. Veikkolan avarissa tiloissa kuulimme, miten talkoohenki on jäänyt pysyväksi kylällä seurantalon tulipalon jälkeen. Silloin kyläläisten yhteisponnistuksin rakennettiin uusi ja entistäkin ehompi talo tilalle. Veikkolan kahvitarjoilun lomassa tutustuimme myös juuri valmistuneeseen kyläkaavaan - nyt tonttiostoksille kipin kapin! On rantatonttia ja maisematonttia. Kyläkoulun pitkään vaivannut kohtalokin ratkeaa lähiaikoina, rakennetaanko uusi vai mitä? Ehkä sitten kaikki saavat sielunrauhan. Ei löysässä hirressä roikkuminen ole kenestäkään mukavaa, sen varmaan tiedostavat päättäjätkin.
Keuruun kylillä asuvat touhukkaat kyläläiset katsovat kirkkain silmin tulevaisuuteen, vaikka historia on voimakkaasti läsnä arkipäivässä. Niinhän sen pitää ollakin. Se kävi selväksi kyläreissulla. Maaliskuinen ilta muuttui jo todella hämäräksi ja bussin ikkunasta heijastui tuttu naama, kun killistelimme läpi viimeisiä kyläalueen kohteita. Tänne kannattaa tulla omalla ajalla uudestaan!
Tuhannet kiitokset ensimmäiselle kyläkierrokselle mukaan lähteneille, kuskille ja mainioille oppaille sekä järjestelyihin osallistuneille kyläläisille. Tervetuloa osallistumaan seuraaviin reissuihin!
Lisää reissukuvia facebookissa. Kirjautumista ei tarvita :)
Terveisin Kirsi
kirsi.heiskanen(at)keuruu.fi
www.keuruunkylat.fi
