Tilojen määrä vähenee, tilakoko kasvaa
Keuruulla, ihan kuten muuallakin, maatilojen määrä on pudonnut pikkuhiljaa – ei tarvitse mennä kuin 10 vuotta takaperin kun Keuruulla oli tuplasti maitotiloja. Vaikka tilojen määrä on vähentynyt, on tilakoko samalla kasvanut ja tuotanto tehostunut. Suomalaisia maitopurkkeja löytyy siis yhä kaupan hyllyiltä ja pellot ovat viljelyssä. Tällä hetkellä Keuruulla on alle 150 maatilaa, ja tähän lukuun sisältyvät niin kasvinviljelytilat kuin kotieläintilat. Tästä vajaasta 150 tilasta noin 30 on lypsykarjatiloja.
Kasvun tiellä
Ne maatilat, jotka eivät ole päättäneet lopettaa toimintaansa, ovat pääsääntöisesti joko laajentaneet ja tehostaneet toimintaansa tai hankkineet jotain liitännäiselinkeinoja kuten urakointia, maaseutumatkailua tms. Maitotiloille liitännäiselinkeinot ovat usein melko hankala vaihtoehto, sillä lehmät ovat aika työllistäviä rouvia ja vaativat lypsyä melkeinpä kello kaulassa. Tilakoon kasvattaminen vaatii kuitenkin suuria investointeja, jotka eivät rajoitu vain uuteen navettarakennukseen. Peltopinta-alan täytyy riittää kasvavan eläinmäärän tarpeisiin ja esimerkiksi konekanta on nostettava tilakoon vaatimalle tasolle. Kaikilla tiloilla ei ole varmuutta jatkajasta, jolloin kymmenien vuosien lainataakka on epävarmalla pohjalla. Tilakoon kasvu vaatii myös tilan toimintojen taloudellista hahmottamista ja työnjakoa.
Parresta pihattoon
Suurin osa maitotiloista on vielä nykyäänkin parsinavettoja, joissa lehmät ovat kiinni parressa eivätkä pääse liikkumaan kuin kesälaitumilla. Uudet navetat ovat kuitenkin lähes yksinomaan pihattonavettoja, joissa lehmät saavat liikkua vapaasti. Robottinavetoissa robotti hoitaa lypsämisen ja lehmät oppivat itse käymään lypsyllä oman rytmin mukaan. Sen sijaan Raitinpään tilalla, jolla vierailimme, lypsetään lypsyasemassa, eli lehmät tuodaan asemalle ja työntekijä lypsää aina yhden joukon kerrallaan sarjatyönä. Lypsäjä seisoo lypsysyvennyksessä, joten kyykistely ja nostelu jää vähäiseksi eikä polvet ja olkapäät rutise. Elina ja Jari Raitinpää kertoivat, että kun asiat on pitkälle mietitty ja navetan suunnittelussa on huomioitu tarkasti eri työvaiheet, ei 120 lehmän lypsämiseen mene kahdella ihmisellä kuin muutama tunti. Elina lypsää työntekijän kanssa lehmät aamuin illoin, Jari puolestaan vastaa peltotöistä, appeen teosta ja monista muista juoksevista töistä ja tilan johtamisesta.
Lypsyasema vai robotti?
Raitinpään tila on varsin iso ainakin näin keskisuomalaisin silmin. Uudet navettarakennukset on täällä Keski-Suomessa mitoitettu useimmiten yhdelle robotille eli noin 60 lypsävälle lehmälle, mikä on lypsyrobotin kapasiteetti. Robottinavetoissa seuraava harppaus onkin sitten kahden robotin navetta ja tuplasti lehmiä, 120 kappaletta. Enää tosin kahden robotin navetatkaan eivät ole mikään harvinaisuus, etenkin Pohjanmaan suunnalla tilakoko on kasvanut huimasti. On monen tekijän summa, että päättääkö tila tehdä robotti- vai lypsyasemanavetan. Lypsyasemat vaativat edelleen lypsäjän tai useammankin ja päivä rytmittyy yhä lypsyaikojen mukaan, robotti puolestaan on melko kallis investointi, mutta lypsytyön jäädessä pois aikaa jää muihin töihin.
Avara navetta – mukava niin eläimelle kuin ihmiselle
Raitinpään tilalla pääsimme siis tutustumaan nykyaikaiseen maatalouteen ja kuulemaan tilan isäntäparin ajatuksia ja kokemuksia uudesta navetasta. Elina ja Jari Raitinpää kertoivat, että suuren tilan hallinta vaatii hyvin yrittäjämäistä otetta ja johtamistaitoa, mutta suurta tilakokoa he eivät kauhistelleet – tätä se maatalous nykyään on. Samalla Elina ja Jari muistuttivat, että suurella ja uudella tilalla työnteko on mukavampaa ja toisaalta myös eläinten on hyvä olla. Sen saimme myös itse huomata, sillä lehmät olivat hyvin rauhallisia koko vierailumme ajan. Eikä isäntäparikaan vaikuttanut tyytymättömältä tekemään ratkaisuun, vaan heillä riittää edelleen uskoa maatalouteen. Sitä tarvitaan.
Terveisin Riikka
www.keuruunkylat.fi
