tiistai 15. lokakuuta 2013

OOTTE TOSI MAHTAVA YLEISÖ, VAIKKA TEITÄ ONKI NÄIN VÄHÄ!


Lokakuu on ehtinyt jo puoleen väliin. Viime lauantaina 12.10. järjestettiin viimeinen Terveys ja Turvallisuus -tapahtuma Nuorisoseurantalo Männistöllä. Paria päivää aiemmin saman sisältöiset tilaisuudet oli järjestetty Haapamäen Suojalla ja edellisella viikolla Liesjärvellä.



Mutta mitä kummaa tapahtuikaan? Tapahtumiin tuli väkeä hyvin niukasti paikalle! Noh, Liesjärvellä ihan mukavasti kylläkin. Mutta noissa isommissa keskuksissa suorastaan surkeasti. Olihan toki markkinointi hoidettu hyvin, lehti-ilmoituksia oli neljä kappaletta, Suur-Keuruussa sekä puffi että toimittajan tekemä artikkeli Liesjärven tapahtumasta, sähköpostiakin oli lähetetty ja facebookkiin tuupattu uutista... Mikä mättää? Oliko liikaa tapahtumia samalle ajankohdalle? Oliko teemassa vikaa? Oliko päivä huono? Haittasiko se, että torstai oli torstai ja lauantai oli lauantai? Aloitus ja lopetus kellonaikakin oli kaikissa tilaisuuksissa eri, mutta oliko se silti kehno? Päivä ei käy, muttei käy iltakaan? Eikä siinä vielä kaikki, meillä kaikillahan on kiiiiiiire ja telkkaristakin tulee sohvalle vangitsevia tositarinoita tosielämästä...



Tapahtuman sisältö oli ainakin kerrassaan mahtava ja monipuolinen: oli terveysmittauksia (verenpaine, verensokeri, maksa-arvo, kolesteroli), terveysneuvontaa, kotivaranäyttely, elintarvikenäyttely, jätevesineuvontaa, suurpetoinfoa, alkusammutusharjoitukset, annettiin ohjeistusta kodin vaaratilanteiden varalle sekä kodin tietoa kodin turvapalveluista asiantuntijayrityksen puolesta. Lisäksi nuorille oli järjestetty 4H:n ja kaupungin nuorisopalveluiden toimesta oman pinssin tekemisen mahdollisuus, kyläkysely palkinnon kera ja niin edelleen. 




Tilaisuuksissa jaettiin kyläläisille tietoa Palvelu- ja asioimiskyydeistä sekä Ikäihmisten palveluopasta, jonka Keuruun kaupunki on tuottanut. Ikäänkuin karkkina kakussa Suojalla ja Männistöllä esiintyi SM-kisavoittaja 2013 The Nameless, alakoulun oma poikabändi. Ajatuksella, että nuorillakin on ääni ja että he ovat olemassa. Mutta ei...



Olisiko sittenkin paikalle pitänyt kutsua napatanssija ja hunksit? Jakaa possupaistia ja karkkia ilmaiseksi? Kutsua kylään joku turhajulkkis Keke, Kake tai Pike? No ei nyt sentään. Kylävoimaa-projektisuunnitelman mukaisesti on edettävä ja tarjottava sen mukaisesti järkevää, hyödyllistä, tulostavoitteen mukaista ohjelmaa kyläläisille.



Tapahtumien tavoitteena oli jakaa tietoa turvallisesta asumisesta ja levittää omasta terveydestä huolehtimiseen liittyviä hyviä käytäntöjä. Tapahtumien tavoitteena oli myös saada eri kylien ihmiset (miehet, naiset, nuoret, lapset ym.) kohtaamaan toisiaan yhteisissä tapahtumissa, niiden asioiden äärellä jotka koskettavat meitä kaikkia. Näissä kaikissa tavoitteissa onnistuttiin kuitenkin, vain kävijoitä oli niukanlaisesti.. Vaikka tapahtumissa oli yli puolet vähemmän kävijöitä kuin projektinvetäjä ennusti, silti on uskottava että paikalle ehtineiden kyläläisten kautta tietoa leviää laajemmallekin - siellä kyläteillä ja -illoissa toisiin kyläläisiin törmäillessä.



Lämmin kiitos tapahtumissa mukana olleille Keuruun kylien kyläaktiiveille, jotka keittivät kahvit ja tarjosivat makkara-munkki-vohveli -herkkuvaihtoehdot kävijöille. Lämmin kiitos myös kaikille asiantuntijoille: Pelastuslaitoksen edustajille, Keski-Suomen pelastuslaitokselle, Pihlajaveden ja Haapaniemen VPK:n miehille sekä Keuruun paloasemapäällikkö Mika Huuskolalle, ja Kylän Sydän -hankkeen asiantuntijoille, JT-Turvatekniikan Turuselle, Petoyhdysmies Päivärinnalle, Jätevesineuvonta-hankkeen asiantuntijoille sekä nuoripalveluiden Niinalle, 4H-yhdistyksen Merjalle, The Namelessin pojille ja äänentoistosta huolehtineelle Laumixin Laurille. Olette aikamoisia osaajia ja teette tärkeää työtä!


Kiitos kaikille todella hyvästä yhteistyöstä! Tärkeintä aina on yrittää!

Terveisin
Kirsi, projektinvetäjä


P.S. Tuo otsikko on muuten lainattu The Nameless-bändin Eeliksen musisoinnin välissä tekemästä huudahduksesta. Siinä on asennetta kerrakseen. Aina tehdään kunnolla ja täysiä, oli sitten kyse puhumisesta, soittamisesta tai laulamisesta, vaikka "väkeä oiski vähä".  

www.keuruunkylat.fi