Ensimmäinen kohteemme oli paljon puhuttu ja mainetta niittänyt Porkkalan kylätalo, jonka näköä ja kokoa on päivitelty ympäri pitäjiä. Eikä syyttä. Pian saimme huomata, että kyläyhdistyksen ja riistapoikien yhteiseen voimanponnistukseen sisältyivät hulppean kylätalon lisäksi samassa pihapiirissä oleva iso metsästysmaja/taukotupa ja lahtivaja, jossa käsitellään sarvipäät patakuntoon. Aloitimme vierailumme tuosta pienemmästä rakennuksesta eli metsästysmajasta, joka siis sekin oli iso. Ihmettelepä tätä: Sen taukotuvan penkeiltä voi seurata online-lähetyksenä metsästyksen etenemistä ja hörppiä vaikka kuumaa kupposta hyvässä seurassa. Keittiössä voi kokkailla enemmänkin, jos nälkä yllättää ja intoa piisaa. Saman rakennuksen takaosassa oleva lahtivaja kiiltelee uutuuttaan. Missään ei näy karvanpätkiä tai minkään sortin roiskeita. Kaikki on nykyaikaista ja elintarviketilan status täyttyy mennen tullen. Jo toistasataa hirveä on saanut näissä tiloissa syömäkelpoisen muodon, kun tilat ovat olleet käytössä vasta kolme syksyä. "Ei joka paikassa ole ihan tämmöiset puitteet, on niitä hirviä riisututtu takeistaan hieman toisenlaisissakin olosuhteissa", tuumasi joku ääneen.
Metsästysmajalta kävelimme rinteeseen näköalapaikalle rakennetulle kylätalolle. Eteinen avautui edessämme tilavana ja sen takana suuri valoisa sali. Uutta ja hienoa, viimeisen päälle. Löytyy laadukkaat äänentoistolaitteet ja videotykki valkokankaineen ynnä muuta. Idea kylätalon rakentamisesta poiki vuoden 2006 hirvipeijaisissa. Rakennus sai maksimirahoituksen toimintaryhmä Vesuri ry:n kautta, "Tämä on suurin Vesurin maaseudun elävöittämiseen myöntämä rahoituskohde ja sellaisena se tulee varmaan pysymäänkin", kyläyhdistyksen pj. Markku Koponen valotti vieraita. Kyläläiset ovat olleet monessa mukana, lahjoittaneet puutavaraa ja ahkeroineet talkoissa. Talo saatiin täysin valmiiksi 2013. "Täällä ollaan aina valmiina talkoisiin". Erikoismaininnan saa eläkeläisreservi, joka puuhakkuudessaan on vailla vertaan. Eläkeläisten tieto, taito ja osaaminen yhdistettynä aikaan, jonka he haluavat jakaa muiden kanssa, on kullanarvoista! Porkkalan kylätalo on ekologinen, ison rakennuksen ylläpitokustannukset ovat pienet, se lämpenee maalämmöllä ja on vuorattu ekovillalla. Kaikki puutavara on tullut läheltä eli rekkarallia nämä parrut ja paneelit eivät ole kokeneet. Talossa on hälytysjärjestelmät, että vorojen on ihan turha tulla näille nurkille kurkkimaan. "Kirveen kanssa oon lähteny kahtomaan", tokaisee huumorimielellä Koskisen Pertti, joka on muuten suunnitellut koko hulppean kylätalon. Talosta on vielä velkaa reippaasti ja kyläyhdistys tekeekin talkoita mm. Nesterallissa ja Himoksen juhannuksessa kerätäkseen rahaa lainan lyhennykseen. Kylätaloa tietysti myös vuokrataan erilaisiin tilaisuuksiin, saunaosasto ja korkeatasoinen keittiö tarjoavat mahdollisuuden järjestää isommatkin pirskeet. Onpa todella ahkeraa ja yrittäjämäistä toimintaa! Näiden ennakkoluulottomien ja rohkeiden kylätoimijoiden tuella maaseutu elää ja uusiutuu!
Saaristolaiskeittoluonaan jälkeen Vekkulan kylän oma mies, Salmisen Matti, kertoi meille vastikään perustetun Jämsän Voimavara ry:n toiminnasta. Tämä "yhdistysten yhdistys" on perustettu yhdistysten yhteisiä asioita hoitamaan Jämsän seudulle. Sana avoimuus toistuu keskustelussa useaan otteeseen. Yhteisen yhdistyksen perustamisella on tärkeä tavoite: halutaan parantaa keskusteluyhteyttä Jämsän kaupungin suuntaan esimerkiksi kyliä koskevissa asioissa. Porukalla voi vaikuttaa paremmin kuin yksin. "Kylien on pidettävä itsestään älämölöä", tokaisee Matti. Eihän sitä kukaan muuten kovin hyvin tiedä, että mitä sinne oikein kuuluu ja miten siellä menee. Eihän? Kyläyhdistykset ovatkin huipputärkeitä toimijoita kylillä, kun yhteisiä asioita viedään eteenpäin. Koska Jämsän voimavara ry:n toiminta on vielä nuorta, aivan kuten Keuruun kyläparlamentinkin, niin sovimme porukalla ennen kuin nousimme takaisin bussiin, että eiköhän tässä vielä joku kerta istahdeta alas turisemaan asioista lisää oikein ajan kanssa.
Porkkalan kylätalolta suunnistimme Alhon huopatehtaalla. Tuo pieni huopatehdas on toiminut samassa pihapiirissä vuodesta 1927 lähtien. Johanna Alhon papan isä oli tehtaan perustaja ja huovan parissa työskennellään jo 4. polvessa. Silloin aikoinaan tehdas työllisti huopatuotteiden tekijöitä peräti kahdeksankymmentä, tänä päivänä työntekijöiden määrä on seitsemän ja sesongin aikaan joitakin lisää. Sota-aikana tehtiin paljon varrellisia tossuja ja pienen tauon jälkeen ne on taas otettu tuotantoon. Ennen tehtiin vain monoja ja huopikkaita, mutta nyt tuotteita on tossuista saunahattuihin ja sisustustuotteisiin. Tuotantokoneet on suunniteltu ja teetetty itse. Samoin tuotekehitys tehdään itse, kaikki taitotieto on työntekijöillä ja yrittäjällä itsellään. Lampaan villa tulee valmiiksi värjättynä englannista, se on tasalaatuista ja roskatonta. Tiesitkös, että huopatossun valmistuksessa on satoja työvaiheita? Viisi vuotta sitten perustetussa tehtaanmyymälässä joutuu suoranaiseen huopahurmioon, niin paljon on esillä ihania tuotteita. Onneksi välillä voi hörpätä kahvit, että jaksaa taas huokailla ja hiplata. Ja tehdä ison kasan ostoksia. On upeaa nähdä ja kuulla miten käsityöyrittäjyys elää Suomessa!
Sitten hurautimme Suinulan kylään Kuoreveden puolelle. Suomalaista työtä ja käsityötä edustaa oman tilan lehmänmaidosta herkulliset jäätelöt valmistava Savontilan yrittäjäpariskunta Minna ja Kari Savo. Vanhalla sukutilalla, arvokkaassa ja suojellussa aikoinaan Heikki Tiitolan suunnittelemassa miljöössä tuotetaan herkullisia makuja kaikille jäätelön ystäville kermassa säästämättä. "Tämä ei ole mitään laihdutusjäätelöä" sanoo Kari Savo nauraen. No onneksi ei, silloin kun syö jotain ihanuuksia, sen pitää ehdottomasti maistua hyvälle, eikä kumille tai teolliselle esanssille. Suklaa, mansikka, wisky, terva, lakritsi, kinuski, baileys dajm, metsämarja, täältä nuo ihanat luonnonmukaiset jäätelöt ja sorbetit kulkeutuvat lähialueiden herkuttelijoiden suihin. "Ei me yritetäkään laajentaa", nimittäin kauimmat herkkusuut löytyvät Tampereelta. Hyvä näin. Oikeita lähiherkkuja ovatkin nämä täyteläiset ja luonnonläheiset jäätelöt, joissa ei ole lainkaan lisäaineita. "Näitä yleensä pystyvät syömään nekin, joilla on laktoosin kanssa ongelmia." Maito vain pastöroidaan, sitä ei homogenoida, saamme tietää. Kesällä täällä eletään varsinaiset työpiikkiä, silloin kun muut lomailevat. Työtä piisaa ja asiakkaita niin, että "kesästä ei muista mitään". Maitoa menee myös meijeriin ja pihapiirin kauniit vanhat rakennukset työllistävät, kun kunnostettavaa ja laittamista riittää. "Tuossa on vanha vehnämylly ja leipomo, joka paloi joskus sodan alla. Siitä voi eläkeläisenä ottaa itelleen lisää puuhasteltavaa", tuumaa Kari. Kyllä ovat ahkeria yrittäjiä! Osa meistä söi ahkerasti jäätelöä jo paikan päällä. Kylmälaukkujakin oli otettu mukaan kymmenkunta, joten heräteostoksille innostuneet saivat omat jäätelöpurkkinsa väliaikaissäilytykseen. Niin lähti kymmenet litrat jätskiä matkalle kohti Keuruuta!
Olipa kiva päivä, kivoja ihmisiä, kivoja kohtaamisia. Tuliaisina meillä oli ihania huopatuotteita, herkullistä jäätelöä ja yksi polkupyörä, jonka eräs rouva osti huopatehtaan pihakirppiksestä. Ehkä kuitenkin kaikkein tärkein tuliainen tulee pysymään meillä kirkkaana mielessä pitkään: maaseutu tarvitsee näitä rohkeita ja ennakkoluulottomia ihmisiä pysyäkseen elävänä ja elinvoimaisena. Ahkeria yhdistystoimijoitaan ja yrittäjiään. Heille me kaikki lähetämme tehdystä työstä suuret kiitokset!
Raikasta syksyä kaikille toivotellen
Kirsi, projektinvetäjä
